Aineettoman kulttuuriperinnön eettinen ohjeistus
Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta hyväksyttiin vuonna 2003. Sopimuksessa on mukana jo 178 valtiota. Sopimuksen ytimessä ovat perinnettä harjoittavat yhteisöt, ryhmät ja yksilöt. He päättävät mikä on tärkeää ja säilyttämisen arvoista. Vastuu aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta on niillä, jotka harjoittavat, siirtävät ja uudistavat perinteitä. Sopimukseen liittyvät eettiset periaatteet kertovat tarkemmin sopimuksen perusperiaatteista.
Aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisen eettiset periaatteet
Aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisen eettiset periaatteet on laadittu vuonna 2003 solmitun aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskevan Unescon yleissopimuksen sekä olemassa olevien ihmisoikeuksia ja alkuperäiskansojen oikeuksia suojelevien kansainvälisten normatiivisten asiakirjojen hengessä. Ne ovat sarja yleisiä, tavoiteltavia ja laajalti hyväksyttyjä toimintaperiaatteita hallituksille, organisaatioille ja yksittäisille henkilöille, jotka suoraan tai epäsuoraan vaikuttavat aineettomaan kulttuuriperintöön varmistaakseen sen säilyvyyden ja näin tehdessään tunnustavat sen vaikutuksen rauhalle ja kestävälle kehitykselle. Nämä eettiset periaatteet täydentävät Unescon vuoden 2003 yleissopimusta aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta, sen toimeenpanoon liittyvää toimintaohjeistoa sekä kansallisia lainsäädäntökehyksiä. Niiden on tarkoitus toimia perustana paikallisiin ja alakohtaisiin olosuhteisiin sopeutettujen eettisten säännöstöjen ja työkalujen kehittämiselle.
1) Yhteisöillä, ryhmillä ja soveltuvilta osin yksilöillä tulisi olla ensisijainen rooli niiden oman aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa.
2) Yhteisöjen, ryhmien ja soveltuvilta osin yksilöiden oikeus pitää yllä aineettoman kulttuuriperinnön säilymisen kannalta tärkeitä käytäntöjä, kuvauksia, ilmauksia, tietoja ja taitoja on huomioitava ja sitä on kunnioitettava.
3) Sopimusmaiden sekä yhteisöjen, ryhmien ja soveltuvilta osin yksilöiden välisen vuorovaikutuksen tulee perustua keskinäiseen kunnioitukseen sekä aineettoman kulttuuriperinnön molemminpuoliseen kunnioitukseen ja arvostukseen.
4) Kaiken aineetonta kulttuuriperintöä luovien, suojelevien, ylläpitävien ja välittävien yhteisöjen, ryhmien ja soveltuvilta osin yksilöiden kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen tulee olla luonteeltaan läpinäkyvään yhteistyöhön perustuvaa, vastavuoroista, neuvottelevaa ja konsultoivaa. Lisäksi sen tulee pohjautua vapaasti ja etukäteen annettuun, jatkuvaan ja tietoiseen suostumukseen.
5) Yhteisöille, ryhmille ja soveltuvilta osin yksilöille tulee kaikkina aikoina, myös aseellisten selkkausten aikana, taata mahdollisuus käyttää aineettoman kulttuuriperinnön ilmaisulle välttämättömiä välineitä, esineitä, artefakteja, kulttuurisia ja luonnollisia tiloja sekä paikkoja, joihin liittyy kulttuurihistoriallisesti merkittäviä muistoja. Aineettoman kulttuuriperinnön käyttömahdollisuuksiin vaikuttavia perinteisiä käytäntöjä tulee kunnioittaa, vaikka ne asettaisivat käyttömahdollisuuksiin liittyviä rajoituksia suurelle yleisölle.
6) Kunkin yhteisön, ryhmän tai yksilön tulisi itse arvioida oman aineettoman kulttuuriperintönsä arvo, eikä tällaista aineetonta kulttuuriperintöä tulisi asettaa ulkopuolisten tahojen arvotettavaksi.
7) Aineetonta kulttuuriperintöä luovien yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden tulisi hyötyä tällaiseen perintöön liittyvien moraalisten ja aineellisten intressien suojelemisesta, ja etenkin tällaisen perinnön käytöstä, tutkimisesta, dokumentoinnista, edistämisestä tai mukauttamisesta, jota toteuttavat yhteisön jäsenet tai muut tahot.
8) Aineettoman kulttuuriperinnön dynaamista ja elävää luonnetta tulisi aina kunnioittaa. Aitoutta ja poissulkevuutta ei tule pitää aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisen kannalta huolenaiheina ja esteinä.
9) Yhteisöjen, ryhmien, paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten organisaatioiden sekä yksilöiden tulisi huolellisesti arvioida kaikkien aineettomaan kulttuuriperintöön tai sitä harjoittaviin yhteisöihin mahdollisesti vaikuttavien toimien suorat ja epäsuorat, lyhyt- ja pitkäaikaiset sekä mahdolliset ja varmat vaikutukset.
10) Yhteisöjen, ryhmien ja soveltuvilta osin yksilöiden tulisi olla merkittävässä asemassa määrittämässä niiden omaan aineettomaan kulttuuriperintöön vaikuttavia uhkia, joihin lukeutuvat muun muassa kontekstin häviäminen, tuotteistaminen ja virheellinen esittäminen, sekä päättämässä, miten tällaisia uhkia tulisi ehkäistä ja lieventää.
11) Kulttuurista monimuotoisuutta sekä yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden identiteettiä tulee kunnioittaa kaikilta osin. Suojelutoimien suunnittelussa ja toimeenpanossa tulee kiinnittää erityistä huomiota sukupuolten väliseen tasa-arvoon, nuorten osallistamiseen ja etnisten identiteettien kunnioittamiseen siten, että myös yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden tunnustamat arvot sekä kulttuuriset normit otetaan huomioon.
12) Aineettoman kulttuuriperinnön suojeleminen on ihmiskunnan yleisen edun mukaista, minkä johdosta sitä tulisi toteuttaa bilateraalisten, seudullisten, alueellisten, ja kansainvälisten toimijoiden keskisenä yhteistyönä; tästä huolimatta yhteisöjä, ryhmiä ja soveltuvilta osin yksilöitä ei tule kuitenkaan koskaan vieraannuttaa omasta aineettomasta kulttuuriperinnöstään.
Hyväksytty Unescon Aineettoman kulttuuriperinnön yleiskokouksessa kesäkuussa 2016 Pariisissa.
