Saunarinki perustettu
Suomen saunatoimijat perustivat 31.8.2019 saunaringin, jonka tehtävänä on tiivistää saunayhteisön yhteistyötä ja edistää eri tavoin saunaperinteen elinvoimaisuutta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on maaliskuussa 2019 esittänyt suomalaista saunomista Unescon Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Kohde-esityksen ”Saunakulttuuri Suomessa” valmisteli Museovirasto yhteistyössä saunayhteisöjen kanssa ja päätöstä valinnasta odotetaan joulukuussa 2020.
Osana Unescolle laadittua hakemusta saunayhteisö on määritellyt joukon suojelutoimenpiteitä, joilla saunaperinteen elinvoimaisuutta on tarkoitus tukea. Näiden toimenpiteiden tukemiseksi perustettiin 31.8.2019 Helsingissä Saunarinki eli saunatoimijoiden verkosto. Tukensa saunaringille antoi Unescon hakemuksessa 18 saunaseuraa, joita suuri osa oli paikalla perustamiskokouksessa.
Saunarinki on maamme saunatoimijoiden yhteisö, jonka toiminnan tavoitteena on vahvistaa saunayhteisön keskinäistä yhteistyötä ja jatkaa keskustelua suomalaisen saunomisen nykytilasta, pohtia tulevaa ja kehittää saunomista samalla rakkaudella kuin tähänkin asti. Tavoitteena on myös pohtia ja kehittää saunaperinnettä kestävän kehityksen näkökulmasta. Saunaringin toiminnan myötä pidetään samalla huolta siitä, että suomalainen saunakulttuuri pysyy elinvoimaisena ja välittyy myös tuleville sukupolville.
Saunaringin toimintaan ovat tervetulleita mukaan kaikki suomalaiset saunayhteisöt ja muuten saunomisesta kiinnostuneet kansalaiset.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Katariina Styrman, Suomen Saunaseura ry, katariina.styrman@sauna.fi
Erityisasiantuntija Leena Marsio, Museovirasto, leena.marsio@museovirasto.fi 0295 33 6017